tiistai 19. syyskuuta 2017

ERÄS KOHTAUS ERÄÄSSÄ SIELUSSA

Henkilö A:
 Meidän täytyy päästä täältä mahdollisimman nopeasti irti tai muuten me jäädään koko loppuelämäksi kiinni. Ja sitten, no sitten me eletään koko elämä välitilassa, jossa ei tyydytetä odotuksia, eikä myöskään olla pohjalla. Sehän hyvä! No ei yhtään! Siinä me taiteillaan välitilan trapetsin päällä varpaat verta tihkuen, toivoen ettei pudota pohjalle luuseroitumaan, muttei meillä myöskään ole mahdollisuuksia sinne minne kuuluisi mennä. Me myöhästyttiin kultsi, myöhästyttiin! Joten nyt lähdetään, pakataan kamat, mennään sinne minne veri vetää..

Henkilö B:
Minne sun veri vetää? Sä olet hölmö, mieti nyt Sokrateen oppeja, työtä ja yhteiskuntaa. Sä löytäisit noin ainoastaan merkityksettömyyden ja ajan, jolla ei ole mitään tehtävää. Sun pitää nyt tehdä merkitys, painaa duunia, ansaita kaikki. Älä oo tommonen! Laiskimussurkimus! Mä tiiän mikä on hyvää joten kuuntele mua!

Henkilö A: 
Mistä voit semmoista tietää? Entä jos vain huijaat minua, koitat saada minut uskomaan siihen, että oman inhimillisen onnenkoodini kahtiataittaminen ja roskiin viskaaminen voisi jotenkin tehdä minusta minut. Minun on hankala uskoa siihen. Miksi minä muuten näkisin punaisen taivaan rajassa ja voisin leijua tuhat vuotta ajan keskellä kahdessa sekunissa täynnä rakkautta? Miksi minä voisin tuntea merkityksellisyyden tyhjyydessä, jos minun tehtäväni on täyttää tyhjiö ja pitää täyttä tyhjiötä lopulta merkityksellisenä?

Henkilö B:
Oot dramaattinen! Eksynyt dramaattinen surkimus! Sun elämällä ei ole suuntaa, ellet sä tee ja tee ja tee. Joka hetki tee tai valmistaudu tekemään. Ymmäräksä että niin vaan pitää tehdä täällä? Sä et oo mitään, et yhtään mitään, ellet pelaa kirjan mukaan ja hoida sun hommia. Sä et voi olla haaleessa veessä, kuuntele mitä sulle sanotaan ja tee ne asiat.

Henkilö A: 
Mä heräsin aamulla ilman omistajaa, niinkuin joka aamu. Minun sielu oli puhdasta determinismiä ja pitkälle jatkunut pelko ja väsymys sai minut makaamaan päivää pidemälle. Ja varastin sinulta yhden päivän sillä tavalla, varastin itselleni. En ole edes pahoillani! Olen liian tyhmä, ymmärrätkö, liian tyhmä olemaan sitä, mitä odotetaan. Ei minulla ole järkeä tai jaksamista, minulla on vain maailma ilman mitään järkeä siinä. Hullu maailma, jota en ymmärrä. Ja se on aika hyvä niin, koska lopulta koettaessani ymmärtää, minä ymmärsin vain, etten osaa ymmärtää. Missään ei ole järkeä ja kaikkien teorioiden taustalla on tyhjyys. Minä koitin ja koetan edelleen, mutta rakas, elämä ei tule minulle sitä kautta. Minä voin rytmittää sieluni siihen, mutta minun on päästävä pois! Herranjumala, minun on päästävä pois! Anna tilaa hengittää, mene pois, mene kiltti pois!

Henkilö B:
Totuutta vihataan aina ja totuus tässä on se, että SÄ OLET LAISKA! Mä en mene mihinkään, ennen kun sä teet just niinkun pitää.

Henkilö A:
Minä lähden nyt, rakkaani. Minä lähden nyt. Tämä paikka syö minut hengiltä, koska se on liian totta ja liian epätotta! Minun mielikuvitukseni kuolee tässä näin.. Olen pahoillani.

Henkilö B:
Mä en lähe, en ikinä jätä sua rauhaan. Mä pintyn suhun kiinni kuin arvet ja muistutan sua sun surkeasta valinnasta. Tuun sun mukana kuin pallo jalassa, etkä koskaan pääse nauttimaan sun illuusioiden maailmasta, koska mä kuiskaan sun korvaan totuuden. Mä jäin suhun ikuisiksi ajoiksi.

Henkilö A:
(itkee ja huutaa, valuu tyhjyyteen, romahtaa sirpaleiksi) JÄTÄ MUT RAUHAAN, SENKIN HIRVIÖ, SENKIN KURJA; SENKIN MURHAAJA, SENKIN PETTURI! JÄTÄ MUT RAUHAAN! Minä elän nyt elämäni, elän tosiaan sen juuri näin. En syytä sinua, en maailmaa, en ketään, jos tämä virheeksi osoittautuu. Jätä minut rauhaan jo piru vie! Olemme kuukausia tästä keskustelleet. Ja olen kuunnellut, mutta sinun vastauksesi on ollu huono, rakas se on ollut huono! Se ei ole ollut minun, vaikka olen koittanut sen ostaa ja saada, sen mukaan elää ja maata! Huono se on ollut. Olen pahoillani, mutta menen nyt. Minä piru vie menen ja joskus, voi joskus minä karistan sinut pois, saatpahan nähdä!

Henkilö B:
(kuiskaten): Et koskaan pääse eroon, senkin typerys, surkimus. Et ikinä!

Toisaalla kirjoittaja on herännyt ja keho on osoittautunut lyijyksi.


lauantai 16. syyskuuta 2017

Loppu

Hän vastaa omaan kaikuunsa, joka toisti noin kolme kertaa "miksi teet noin". Hiljaa, kuin anteeksi pyytäen, hän kuiskaa vastauksensa kaijuille, jonka kuvittelee olevan elämän ääni. Välittämättä siitä, että huusi keuhkoistaan kysymyksen muutamia sekunteja sitten. Vastauksen jälkeen hän jää mietteliäänä tuijottamaan kengänkärkiään jotka repsottavat. Varvas pyrkinee vapauteen kahleistaan, hän tuumii ja riisuu kengät välittämättä alkusyksyn kylmyydestä ja rannan kosteudesta. Vapautta te halusitte, hän miettii varpailleen ja kun kylmä sinkoutuu varpaista aivoihin, hän hämmentyy vapautensa tuskasta. "Vapautta te halusitte!" hän huutaa ja kaiku huutaa takaisin. Pysähdys, elämän ääni sanoi, vapautta te halusitte. Niin. Elämän ääni sanoi sitä. Kylmyys unohtuu, kun uudet aatteet valtaavat mielen. Askel kohti kylmänä vellovaa mustaa vettä, jossa vaaleanpunaisen sävyt heijastelevat. Kurkistus aavalle, hitaasti lainehtivalle ja laiskalle iltajärvelle. Ei ketään, ei kerrassaan ketään.

Rannasta poistuessaan hän laittaa jo jalkojaan kenkiin, jotka repsottavat rumasti. Mitäpä tuosta, hän tuumii, vapautta ei liiemmin minullakaan ole, pelkkää hulluutta huulluuden maailmassa. Hiekkatien reunustaviin heiniin alkaa kerääntyä jo kosteutta ja ilma muuttuu sinisemmäksi. Sumua kerääntyy pellolle, jonka hän ohittaa matkallaan. Kaikkialla on hiljaista ja pian tähdet saapuisivat. Hän kohottaa katseen taivaalle nähdäkseen muutaman ensimmäisen katselijan. Performanssi. Nopeasti hän pysähtyy keskelle tietä ja riisuu takkinsa. Alkaa tanssia vinhasti, laulaa säkeitä päästään:
"Kulkija kulkija vapautta vailla, vaikka nimenomaan mikään ei häntä estä!
Kulkijan kulkijan typeryyden rajat hänen kaikkeutensa piirti kaikuun!
Eikä mikään ei mikään ei mikään voi häntä estää..
Eikä kukaan ei kukaan ei kukaan voi häntä nähdä.
Mutta silti niinkuin varpaat,
jotka vapautensa saivat,
eivät nauti siitä vaan tahtovat muuta.
Koska maailman kylmyys voi kylmyys voi eeei."
Lopulta hän vain huutaa hiljaisuuteen. Kuin eläin ja kuin ei eläin, kuin otus, jolla ei ole mitään ja jolla on kaikki. Karjuu ja huutaa ja repii hiuksiaan kuin pieni lapsi suuttuessaan.
"VAPAUTTA EI MUUTA, MITEN TYLSÄÄ MITEN KAUHEAA, MIKÄ VANKILA KERRASSAAN" hän huutaa ja laulaa ja tanssii ja itkee. Hiljaisuus muuttuu yhtäkkiä pelkäksi ääneksi ja lopulta performanssinsa runtelemana hän lyyhistyy maahan pieneksi mytyksi, joka vain hengittää ja antaa kyyneleen vieriä poskea pitkin.
"Ei eläin, ei ihminenkään. Ei mieli, ei mieletönkään."

Hän nukahtaa siihen, puoliväliin matkasta. On onneksi aika lämmintä, mutta hän tulee silti olemaan kylmissään herätessään.

Kahdeksan aikoihin aamulla toinen kulkija autollaan pysähtyy maassa makaavan mytyn viereen. Nousee pelon sekaisena tutkimaan löytöään. Likainen kasa ihmistä kuin hylättynä, ohikulkevasta elämästä pientareelle viskattuna. Jotenkin ruumismaisena. Kulkija kulkee mytyn viereen ja koska on inhimillinen, niin potkaisun sijaan kumartuu tarraamaan sitä olkapäästä. Hätkähdys ja tuo likainen maassa makaava roska nousee salamana, kuin eläin, istumaan ja tuijottaa silmät järkytyksestä laajentuneina kulkijaa.
"Onko kaikki hyvin?" Kulkija kysyy, mutta henkiin herännyt mytty vain tuijottaa. Miten kummallinen tuo tilanne onkaan. Se on pysäyttänyt nyt molemmat ja molempien olemassa olon toisiinsa. Ei häiriötekijöitä.
"Näytät pahalta. Miksi täällä makoilet?" Kulkija jatkaa koittaen tavoitella toista olentoa, joka nyt nielee kuivaa kurkkuaan ja tähyilee kuin eläin pakoa.
"Sinut pitäisi saada turvaan ja hoitaa kuntoon. Missä asut?"
"Minulla on koti jossakin piilossa ja näkyvillä. Teltta joka kastui viime viikolla ja ruoka jonka söin liian ahneesti. Nyt minulla on semmoinen vapaus, ettei se ole ollenkaan enää vapautta." He katsovat toisiaan hämmentyneinä ja kulkija pohtii armottomasti ottaisiko hullun autoonsa.
"Tuleppas, viedään sinut sisälle syömään ja suihkuun. Asun ihan tässä lähellä." Mytty teki luovutuksen edellisenä yönä, joten hän päättää lähteä toisen mukaan. Miksipäs tuota ei. Suihku varmasti virkistäisi.

Matkalla autossa on hiljaista. Toinen hämmästelee toista ja toinen vain muistelee, milloin viimeksi oli niin nopeasti kulkemassa. Ihastelee vilahtavia maisemia ja nautiskelee lämmöstä. Kaksikko saapuu pienelle omakotitalolle, jostain 70 luvun alkupuolelta. Aika ruma, mutta ihan miellyttävä rumuudessaan. He kipittävät peräkanaa sisälle ja toinen laittaa teetä kun toinen on suihkussa. Sanoja ei hirveästi vaihdeta, molemmat ovat väsyneitä elämään. Lopulta he juovat teetä pyöreän pöydän ääressä ulos katsellen. Molemmille tekee hyvää niin tee kuin seura.
"Oletko miettinyt vapautta?" mytty kysyy.
"Älä mieti sitä tai jäät sen vangiksi." Kulkija vastaa. Hiljaisuus runnoo heitä, mutta lempeydellä. Alkaa sataa.
"Käydäänkö keräämässä marjoja iltapalaksi?" Kulkija kysyy katsellen myttyä.
"Joo, mikäpä ettei." Ja niin he lähtevät kulkemaan.

maanantai 28. elokuuta 2017

MITÄ TEHDÄ, KUN HAUSKAN VIIKONLOPUN JÄLKEEN HERÄÄT MAANANTAI AAMUNA AHDISTUKSEEN JA NIHILISTISEEN EKSISTENTIAALISEEN KRIISIIN?


Kokeneena juopujana ja monesti maanantai aamuna edellä mainitulla tavalla heränneenä, tunnen velvollisuutta ratkaista tämän mysteerin, joka varmasti monia kaltaisiani piinaa. Hauskan viikonlopun, jonka aika viini on virrannut kuin antiikin kreikassa ja sielu on puhdistettu erilaisilla tekniikoilla ja sittemmin liattu muilla tempauksilla, jälkeen voi arkeen palaaminen tuntua erittäin vastenmieliseltä. Myös dopamiinin puutos, fyysinen väsymys ja morkkis piinaavat ihmissielua ja sen reipasta olemusta noina maanantaiaamuina. Joten tässä olkoon oma reseptini eheytymiseen, korjaantumiseen tai edes jonkinmoisen järjen saavuttamiseen. Toivottavasti se auttaa.

Alkuun tunnustellaan lähtökohtia. Jos samaistut seuraaviin kohtiin, niin tämä voi toimia sinullekin:

1. Krapulasi on vähintään kaksipäiväinen ja -vaiheinen. Ensimmäisenä päivänä fyysinen pahoinvointi jyllää ja henkinen olosi on vielä vain turta ja uupunut. Oksennat, nukut, pääkipuilet, makaat ja voisit syödä puolet maapallosta. Alkoholi poistuu verestäsi fyysisesti kiduttaen. Toisena päivänä olet fyysisesti jo paremmassa kunnossa, luultavasti nukkunut jo jonkin verran ja vain hieman pahoinvoiva. Päässäsi kumisee ontot ja pelottavat ajatukset. Et jaksaisi enää tehdä mitään, elämäsi tuntuu surkealta yritykseltä, millään ei ole mitään merkitystä. Olet ahdistunut, tunnet surua ja epätoivoa, jos tunnen ollenkaan. Aamua voisi kuvailla hyvin rumaksi ja asuntosi on likainen viikonlopun iloittelun jäljiltä (et todellakaan jaksanut edellisenä päivänä siistiä kuin joitakin akuuteimpia kaaoksia). Makaat sängyssäsi pitkään, jos mahdollista ja mietit, miten elämästäsi tulikin niin huonoa. Jokainen viikon tehtävä tuntuu päässäsi valtavan suurelta ponnistelulta ja jokainen pienikin huoli velloo ajatuksissani jäykistäen ruumiisi.

2. Sinä olet tunteellinen ylipäänsä ja vähän huono käsittelemään kaikkia tunteitasi. Et aina ymmärrä mistä ne johtuvat ja elämän pienetkin muutokset ja vastoinkäymiset uuvuttavat sinua. Tunnet usein samaistumista eritysherkkiin tai luokittelet iseäsi niin. Ympäröivä maailma ja fyysinen vointisi heijastelee voimakkaasti mielesi laatuun ja sinun on hankala hallita näiden vuorovaikutusta. Menet helposti erityisesti negatiivisten tunteiden sydämeen ja annat kaiken mennä ihosi alle. Kärsit paljon ns. turhasta ja pidät valittamisesta. Elämänkatsomuksesi usein kääntyy pessimistiseksi, kärsit helposti ahdistuksesta (jopa ahdistuneisuushäiriön tasoisesti) ja olet usein hyvin huolestunut.

3. Pidät itsesi huoltamisesta ja haluat vaikuttaa omaan sangen surkeaan mieleesi, vaikket aina tietäisi miten tehdä sitä. Kaikesta huolimatta olet halukas muutoksille ja valmis näkemään vaivaa ja jos et vielä aivan sitä, niin olet halukas pääsemään mielentilaan, jossa haluaisit tehdä näin. Pidät uuden oppimisesta, itsesi kuuntelusta ja ilman krapulaa ja hyvinä päivinä elämä voi olla sinulle usein myönteistä ja innostavaa. Haluat tehdä paljon asioita maailmalle, itsellesi ja elämällesi ja kovasti rakennat merkityksiä päivillesi.

4. Sinulla on paljon aikaa onnistumiseen. Eli tätä ei ehkä voi kiireessä 20 minuutissa suorittaa. Vapaapäivä tai iltavuoro on vallan mainio alusta henkisestä krapulasta toipumiselle.

Viimeiseksi tarvitaan vielä uskoa. Sinun tulee uskoa, että keho, mieli ja ympäristö ovat yhteydessä toisiinsa, jokainen vaikuttaen omanlaisissa tavoillaan. Näin sinun on helpompi ymmärtää, miten yksinkertaiset asiat voivat vaikuttaa mieleesi ja maanantai aamun kriisiisi. Sinun on hyvä myös uskoa, että pääset kriisistä pois ja uskoa, että yksinkertaisilla teoilla voit ratkaista pahaa oloasi. Halu ja usko ovat keskeisimmät asiat joiden kanssa ja joita hyötykäyttäen työskentelen krapulani pois ahdistuksesta seesteiseen normaaliuteen.

Aloitetaanpa siis yksityiskohtainen resepti kamppailuun, jonka saatat hävitä, muttei se haittaa. 


Aamulla, kun vielä makaat hämärässä ja käynnistelet päivääsi, sinun on hyvä valmistautua tekemään töitä. Olet jo oppinut, että krapulasi on toisena päivänä varsin henkinen. Tunnet olosi todennäköisesti:
- väsyneeksi
- masentuneeksi
- ahdistuneeksi
- nihilistiseksi
Sinun on hyvä ensimmäisenä alkaa hyväksyä, että tähän sinä olet tullut. Yksinkertaisesti tunnustaa universumin sekopäisyydelle, että tälläkin kertaa alkoholi ja hauskanpito veivät aivoistasi mielihyvän ja jättivät jäljelle raadon. Anna armoa itsellesi, äläkä pakota itseäsi olemaan iloinen. Sinusta tulee ehkä vielä surullisempi, jos väkisin koitat runnoa pahoinvointisi taka-alalle. Ole ihan reippaasti hetki sitä karseutta. Anna sen ravistella ruumista ja nuku, jos mahdollista, 10 minuuttia lisää. Selaa hieman puhelinta ja sitten, kun tunnet olevasi jotenkuten hereillä, nouse ylös.

Ensimmäisenä suorita ehdottomat pakollisuudet, kuten vessassa asiointi ja lemmikkien hoitaminen. Niiden jälkeen mikään ei ole ehdotonta tai pakollista, joten voit pakollisten tulikokeen jälkeen kuunnella itseäsi. Kotisi saattaa näyttää hirvittävältä läävältä ja tunnet ahdistusta jo siitä (jos siis pidät suhteellisen järjestyksellisestä tai/ja siististä kodista). Anna anteeksi sotkullekin ja ole Jumala antaen armoa sen syntiselle olemassa ololle.

Aloita yksinkertaisesta tehtävästä, kuten kahvin keitto. Itse myös pidän aamukahvin nautiskelusta, joten se parantaa mieltäni mikroasteen. Juo paljon vettä ja keskity elämän edellytyksiin:
SYÖ <3
JUO <3
HENGITÄ <3
Kotisi olkoon mitä vain, mutta kun keskityt pizzantähteisiin, aamupuuroon tai leipiin ja siihen kahviin, sekä vain hengittelemään, saat rauhoitettua itseäsi, energiaa kehoosi ja vointia kohenemaan. Syömättä, juomatta ja hengittämättä jättäminen on lopulta kuolemaksi, joten on jo aika selvää, että näitä kolmea kannattaa myös henkisessä kriisissä harjoittaa. Voit myös samalla hoitaa pieniä askareita siivouksen eteen, esim. kerätä roskat. Näin tunnet jo tekeväsi asioita, muttet aiheuta lisää kärsimystä tai yritä yli rajojesi. Kehoa ja mieltäsi kuunnellen hoitele asioita sitä mukaa, mikä tuntuu hyvältä, eikä hirveältä pakolta. Älä ajattele, kuinka paljon sinulla on tekemistä ja mitä kaikkea sinun on pakko tehdä, vaan ole armollinen sotkulle, sitä kuitenkin tulee joskus, eikä maailmasi kaadu siihen.

Jos pidät joogasta, niin suosittelen lämpimästi rauhallista joogaa, jossa hieman meditaatiota. Herättele kaltoin kohdeltua kehoasi ja riutuvaa mieltäsi matolla. Herättele se lempeästi hauskanpidon ja lepäyksen päivän jälkeen takaisin normaaliin suorittamiseen (heh) ja elämän vaatimuksiin. Jos siis pidät joogailun saloista erityisesti pahoina päivinä, siivoa pahimmat roskat ja sotkut maton tieltä, laita mukavat vaatteet ja keskity sen saloihin.

Joogan jälkeen pikkuhiljaa toimien tee olostasi mukavaa siivoten rauhassa, käyden ulkona pienesti kävelemässä, kuunnellen musiikkia, joka sopii säähän ja antaa kivoja mielikuvia. Itse kuuntelen folkia ja fiilistelen mökkifantasioita. Kirjoita, piirrä, katso elokuvaa, lue, tee mitä tahansa mikä ei rasita tai tunnu pakolta. Siivoile koti kuntoon monen tunnin rakastamissiivousoperaatiolla, jossa huone kerrallaan hitaasti ja kokoajan antaen aikaa itsellesi, asettelet tavarat paikalleen. Jos asut jonkun kanssa tai sinulla on mahdollisuus nähdä ihmisiä, niin näe, juttele, hengaile, halaile. Jos olosi on kovin epäsosiaalinen, laita vaikka viestiä tai sitten ole ylhäisen yksinäisyytesi seurassa ja nautiskele omasta seurasta.

Tärkeintä on siis tehdä asioita, joista pitää ja rauhassa, omaan tahtiin totutella velvoitteisiin ja asioihin, jotka tulee hoitaa. Kun kokoajan on itsensä kanssa ymmärryksessä ja yhteydessä, saa raskaat ja ahdistavat asiat tehtyä. Myös mieliala paranee, kun teet asioita, jotka merkitsevät jotakin ja teet töitä fyysisen olosi eteen. Krapulasi helpottaa ja selviät pehmeämmin takaisin elämän otteeseesi. Hauskanpitosi ei mielessäsi käänny negatiiviseksi, vaan voin iloita viikonlopun hurvituksista ja maksaa kärsimyksesi ilman kohtuutonta tuskaa.

Tiivistelmä krapulaeliksiiristäni:
- anna armoa ja anteeksi itsellesi
- kuuntele mitä negatiiviset ajatuksesi kertovat tarpeistasi
- älä pidä negatiivisia ajatuksiasi totuuksina ja lopullisina päämäärinä
- ymmärrä itseäsi ja tilannettasi
- tee asioita, joita mielesi tekee
- mietiskele, mutta älä vello

Entä jos tämä kirjoitus kävikin ihan hitosti ärsyttämään?


Kuten kaikilla, aina ei hyvät neuvot ja rakkausvinkit toimi. Joskus sitä vaan on niin perseestä. Eikä etenkään toisen antamat vinkit toimi ja tekee mieli vaan haistattaa paskaa kaikille, jotka neuvovat hengittämään ja rakastamaan, kun itseä vain ärsyttää ja masentaa. Joten, jos hyvästäkin armon yrityksestä ja hyväksymisen tavoittelemisesta huolimatta vellot yhtä pahassa suossa, niin seuraavat toimenpiteet voivat olla tarpeellisia.



1. Saattaa olla, että nämä vinkit eivät vaan ole juttusi. Tässä vaiheessa kannattaa kuunnella, mitä itse tekisi mieli tehdä ja mielellään jopa väitellä mielessään minun väitteitäni vastaan, että miksi ne ovat ihan surkeita. Ehkä sitten löytää oman suuren ja mystisen krapulaeliksiirinsä.

2. Kysy itseltäsi seuraavat kysymykset:
- haluanko minä saada paremman olon?
- miksi en anna itseni parantua?
- miksi jään tähän oloon näin voimakkaasti?
 Jos vastaat, ettet haluakaan voida paremmin, luonnollisesti kannattaa kysyä, että miksi helvetissä. Jos vastaat, ettet jaksa/voi/osaa voida paremmin, kysy, mikä sinua todella estää? Sinä itse ja olosi, vai oikea syvä väsymys. Jos olet kipeä ja väsynyt, ymmärrä se. Nouse kuitenkin ylös ja tallustele sotkusi keskellä tehden minimitehtävät. Näin teet jo jotain ja luot uskoa itseesi ja kykyihisi. Jos huomaat, että itse vain teet hankalaksi toipumisesi krapulasta, niin kysy, miksi helvetissä teet niin. Jos et tiedä, niin pohdi, kumpi tuottaa enemmän hyötyä: vellominen ja pahoinvointi vai sitkeä yrittäminen ja hyväksyminen. Ole hetken aikaa täysi rationalisti ja totea, että on todella typerää jäädä tuleen makaamaan ja olosi ei johdu siitä, että sinua on nyt rankaistu ikuisella vitsauksella joka on syvä ja loputon masennus, vaan että aivosi ja kehosi ovat alkoholin ja valvomisen runtelemat. Jätä mielesi vellontaan ja tee yksinkertaisia asioita, joita jaksat hyvin tehdä. Pikkuhiljaa mielesikin toivottavasti aktivoituu.  Ja jos tunnet olosi sekoavaksi, niin tässäkin kohtaa yksinkertaiset teot, kehon ja mielen kuuntelu, sekä armo auttavat. Et todennäköisesti ole tulossa hulluksi, olet vain aika sippi.

Tämä kirjoitus oli täysin krapulaisen aamuni innoittama. Olin vain ihan kyllästynyt synkkyyteen, joten päätin mietiskellä ja testailla erilaisia toimintatapoja. Sain itseni todella hyvälle mielelle, joten päätin kerrankin kirjoittaa jotakin helposti ymmärrettävää. Tässä ei ole tieteellistä tutkimusta taustalla, vain oma empiirinen tutkimukseni itsestäni, joten vedenpitävyys on yhtä huono kun Tokmannin halvimmassa teltassa. Tarkoitus ei ole parantaa, enkä tiedä voiko tätä käyttää yleiseen pahoinvointiin, tarkoitus on vain saada jotain kelailemaan siinä tilassa, kun pää lyö käytännössä tyhjää ja huonoja kierroksia. Jokaisella meillä on omat tapamme päästä eroon ahdistuksesta ja epätoivon apatiasta, tämä on minun tapani selviytyä krapulan toisesta päivästä ja sen ahdistuksesta ja olen kokenut tämän toimivaksi. Sain hoidettua tänään lähes kaikki asiat ja voin yllättävän hyvin. Siinä todisteeni tämän puolesta. Rakkautta ja rauhaa kaikille, olkoon tulevaisuuden krapulapäivänne parannettavissa!


PS. Kiellän eliksiirinikäyttöä juomisen mahdollistamiseen. Jatkuva alkoholilla läträily ei ole hyväksi vaikka kuinka oppisitte parantamaan puutostilaisen kehonne. Käyttäkää tätä viisaasti, jos löydätte tästä hyötynne. Käyttäkää sitä niihin tilanteisiin, kun päätitte alkoholin kanssa viettää yön.




torstai 24. elokuuta 2017

Säännöllinen Jumalanpilkka ja yhteiskuntasekoilu

En ole kovin hyvä kirjoittamaan hyviä juttuja, siis mielenkiintoisia ja merkityksellisiä. Tänään puhuttiin pöydässä kuninkaallisen sivistyneesti propagandasta ja leijailin mielessäni mielenkiintoisille sivuraiteille, joissa ehkä ymmärrettiin hivenen ihmistä. Ja maatessani joogan jälkeen olohuoneen lattialla minä mietin omia tasojani pään sisällä ja olkoon se siitä johtuvaa, että sisukset ovat osittain vaaleanpunaisia, niinkuin huulet, niin pääni sisällä oli vaaleanpunaista ja lämmintä. Otin sen suurena eleenä kaikkeudelta, koska olisihan siellä voinut olla myrkynvihreää ja hyistä. Kaikista kammottavinta olisi ehdottomasti ollut, jos siellä olisi ollut heleän sininen taivas, pelto ja aurinko keväisen kirkkaasti, ei yhtään liian paahtavisti tai meksikolaisesti (tiedättehän elokuvat, joissa meksikoon mentäessä kuva helähtää keltaiseksi). Tämä ei nyt johda mihinkään, mutta sitä sattuu.

Viime aikoina olen ollut Risto Reipas naisellisuutena. Oikea kunnon ihmisen perikuva. Kuunnelkaapa: minä olen imuroinut kerran viikossa, tiskannut ja pessyt pyykkiä, syönyt, käyttänyt alkoholia kohtuudella, pysynyt erossa hankaluuksista, saanut työpaikan, järjestellyt elämäni jotakuinkin kuntoon. Ja sitten vastapainona olen pohdiskellut ankarasti vaihtoehtoja ja pelkuruuksia. Alan ehkä pikkuhiljaa olla valmis siirtymään pelkurillisuudesta suuriin tekoihin ja kenties jopa hulluuteen. Olen odottanut tätä tunnetta kauan ja sinnikkäällä työllä ja henkilökohtaisen elämän katastrofeilla alan saavuttamaan sitä, mitä hulluus vaatii. Minusta tuntuu, että olen pysäyttämätön, mikä on täysi valhe. Luultavasti jokin aivan pikkuriikkinen vastoinkäyminen riistää minulta tämän sekopäisyyden ja valahdan takaisin melankolian syövereihin. Sepä ei kuitenkaan haittaa. Olen jo kovin tottunut tähän päähäni.

Tähän aikaan kuuluu vihan ja rakkauden punnitseminen, ihmisen ihmisyyden ja tekojen mietiskeleminen ja historian unohtaminen. Inhimillisyys ja humanistinen edistyksellisyys on hämmentävää, sillä ei tunnu olevan rajoja, eikä se ehkä haittaakaan. Nyt kaikki, jotka ovat keksineet jotakin uutta ihmissuhteiden rintamalla, kokeellisesti testailee erilaisia parisuhteen malleja, ihmissuhteen hoitoja ja muita sellaisia. Se on ihan okei, koska jotkut täällä puristavat rystyset valkeina perinteisistä kuvioista ja arvoista kiinni. Murisevat, jos joku tekee eritavalla, koska se on aina kovin uhkaavaa. Entä jos ne ennen suositut arvot kääntyvätkin marginaaliksi ja kaikki ne monogamiset ja perinteiset miesnaisasetelmat alkavatkin olla harvinaisia? Entä jos niitä, jotka noudattavat edelleen nainen keittiössä ja mies duunissa meininkiä, aletaankin katsomaan aivan kieroon? Keittiöön lähetetään partio itsenäisiä naisia, jotka ensin suihkuttavat pippurisumutetta miehen silmille ja haukkuvat sen sovinisti siaksi, joka pyrkii vain alistamaan ja sitten Kaija Koota hyräillyt rauhallinen nainen keittiöstä riuhdotaan ulos ja sen vaatteet pakataan kassiin. Nainen kuskataan itsenäistymisen leirille, josta palautuu vapaamielinen, itsenäinen uraohjus, joka suostuu vain avoimiin suhteisiin, palkkaa robotin siivoamaan ja oikeastaan hommaa ihan oman asunnon. Tämmöiset asiat varmasti pelottavat.

Nykypäivässä kuuluu taata seksuaalista vapautta, individualistista itsen rakastamista, vapautumista vuosia kestäneistä häkeistä. Tungetaan glitteriä, värejä, outoja vaatteita ja poseerataan miljoonissa kuvissa korostamassa sitä vapautumisen riemua. Jokainen saa olla, mitä ikinä vain tahtookaan, mutta tietysti tietyin varauksin. Esim. ei saa olla mies, joka toivoo kotiäitiä. Onhan se nyt ihan naurettavaa haluta perinteisiä arvoja vapauden murroksessa lilluvassa yhteiskunnassa. Se on takapajuista! Niin kuin on takapajuista haluta asua maalla, kaupungissa se olisi niin ekologista! (huomautus: on oikeasti ihan järkeviäkin rajoja, ainakin useimmilla) Minulle henkilökohtaisesti on ihan sama mitä ihmiset makuuhuoneessaan puuhaavat, en ole uskonut Jumalaan vuosikausiin ja olisi hämmentävää, jos Jumalaa vahtaisi ihmisten touhuja silmäkovana ja laittaisi helvettiin, ne jotka luonnostaan olivat omanlaisia, jumalankuvia, tehtyjä sellaisiksi. Jumala olisi ihan friikki, suorastaan tekopyhä pamaus ja tämä maailma saisikin mennä Saatanalle, joka ymmärtää selvästi paremmin ihmisen olevaisuutta, kuin Jumala. Saatana tajuaa, tiedättekö, että jos sydän vetää samansukupuolisen tykö, niin silleen se sitten on. Jumala on siis friikki sen takia, että ensin se luo ihmisen, jolla on halu, jota Jumala vihaa ja sitten haluaa, että ihminen taistelee elämänsä halua vastaan ja on onneton. Siis eikö ole aika sekopäistä? Eläimetkin tekee semmosia homostelujuttuja. "Sivistynyt" ihminen ei oikein osaa muokkailla sivistyksensä muotoja, koska pyrkii ihan naurettavien ennakkoluulojen kautta pitämään nuo riettaat olennot kurissa. Pahoinvointi on luonnollisesti taattu.

Minä siis en ole mikään tuomitsemaan tai sanomaan, en ala tuominnan polulle edes vaikken ymmärrä tätä sukupuolenkokemisjuttuja. Se johtuu ihan siitä, etten itse ole koskaan kokenut sellaisia tunteita. Minulla on miehisiä ja supernaisellisia piirteitä ja olemuksia ja olen niiden kanssa jonkinsortin häiriintyneessä harmoniassa. Ulkoisesti olen kyllä ihan nainen ja tunnen paljon samaistumisia joihinkin naisiin, en kaikkiin, minulle on omat samaistumisen maailmani. En ole odottanutkaan, että minun tulisi samaistua koko naiseuteen, kaikkiin, jokaikiseen naiseen. Minun on siis hankala ymmärtää sitä, mutten tuomitse toisen kokemusta ja toimenpiteitä, mitä toinen tarvitsee. He ovat varmasti soveltaneet itsekritiikin ja syvällisen tutkimisen moninaisia muotoja ja tulleet tulokseen. Toivon ainakin niin. Voin kuvitella helposti, miten hankala on jonkun joka tykkää tuomita (ihmisillä on semmoinen taipumus, myös minulla, mutta koitan parhaani mukaan olla sen kanssa vahingoittamattomassa yhteistyössä) suhteuttaa itseään tähän yhteiskuntaan. Se on varmasti ihan hullua! Ihan hullua, miten vuosituhansien jako naisten ja miesten välillä tulisi lopettaa ja kun itse kokee olevansa täysin mies, kaikkine stereotyyppeineen tai täysin nainen omine klassisine kliseineen. Pelottaa taas, että entä jos minun minuutta aletaan ihan vihaamaan, eikä yhtään osaa olla missään!

Tässä oli muutamia juttuja jotka tässä ympärillä ihmisiä kovasti ihmetyttää. On myös yksi asia, joka vähän itseä kiristää. Tämä rakastamisen pakotus! Joka puolelta toitotetaan kuinka tulee rakastaa ja rakastaa kaikkea mitä täällä saakaan aikaan. Kaikki kritiikki omia toimintoja kohtaan tulee ottaa vihapuheena, koska itse on oikeassa ja kun tekee paskatkin tekonsa rakkauden tähden ja antaa vaan anteeksi itselleen, niin kaikki on just niinkun pitää. Rakastaa ja rakastaa. Armo on hyvä, anteeksi antaminen on hyvä, mutta totuus on *rumpujen pärinää* ETTÄ IHMISET OVAT VÄLILLÄ TODELLA PERSEESTÄ VAIKKA KUINKA RAKASTETTAISIIN ITSEÄ JA MUITA! Siinä se. Joskus on kammottavaa ymmärtää miten huono on, joskus on pakko vaan tajuta, ettei tarvitse olla narsisti ollakseen vähän paska välillä. Se on ihan okei ja välillä on ihan okei suuttua itselleen, muuten sitä vaan kieppuisi niissä valheellisissa illuusioissa rakkaudesta ja maailmasta. Omia valintoja voi kehittää, omaa itseä voi kehittää ja saa välillä vähän vihatakin. Kunhan muistaa, että armo kaikessa on aika kiva juttu.

Näinä päivinä kun maailma on aika hullu ja hullutteleva ja ihmiset täällä kilpailee about kaikella ja pyrkii esittämään totuuksia mitään tietämättöminä (täällä eräs bingo) ja jengi alkaa uskoa litteään maapalloon ja ja ja. Siis onhan meno mennyt jo aika villiksi! Luotijuna on huristellut ohi päätepysäkin, joten nyt vaan tutkaillaan, että millon kiskot loppuu tai seinä tulee vastaan. Eihän se välttämättä tule, mutta vähän tuntuu vauhti kiihtyvän. Täällä kun pitää uskoa johonkin ja pelkkä tarkkailu ja mitäänsanomaton maailmallisten vibojen fiilistely ei tule kuuloonkaan. Tähän mielipiteiden tulvaan tuon täten oman aivan yhtä arvokkaan mielipiteeni, jonka mukaan tämä kaikki on jo niin monimutkaista ja ihmiset ei kuitenkaan tuosta noin vaan muuta olemistaan ja tapojaan, joten mitäpä tässä enää on tehtävissä. Tehkää mistä tykkäätte, mutta kelailkaa mitä teette. Joo.  Se on nyt mottoni näihin aikoihin: olkaa valppaana, lukekaa lisää ja olkaa kriittisiä rakastajia, joiden sydämissä on vapautta ja armoa, sekä realistista järkeä. Ei vihaa, mutta jos tilanne on absurdi, niin rakentavaa kritiikkiä. Joo. Eli siis kertaukseksi, miettikää mitä teette ja miksi, koittakaa reflektoida itseänne ja olla yhteydessä siihen lihasäkkiin joka pelkää tai vihaa tai rakastaa ihan liikaa, siihen lihasäkkiin jonka olette Jumalan armosta saaneet.

Peace out, olen seonnut vähän.

lauantai 12. elokuuta 2017

Sekoamisen tunteet johtavat valaistumiseenko

Minulle sanottiin, ettei saa rakastaa. paitsi miestä, ei vaimoa, ei naista, ei tuntematonta. ei saa rakastaa muukalaista, maahanmuuttajaa, karvaista, tunkeutujaa harvahampaista. eikä yksinäistä, erakoitunutta, kivuliasta, masentunutta. ei missään nimessä köyhää tai rääväsuista, alkoholistia tai nistiä. rakkautta piti antaa perheelle ja ystäville, mutta muistaa ettei liikaa ja mielellään sillä lailla kun on ennenkin tehty. kaikki idealistiset toiveet olivat kieltolistalla, KOSKA MAAILMA EI TOIMI KATJA NIIN!

Minä sitten päätin alkaa vihantielle kulkijaksi ja niinhän se homma hoitui. Olemalla liero ja suomukas, liukaspintainen käärme ja omaa napaa viharakastaen. Yritin täyttää sen aukon, joka oli minun itseni sisällä minun ja minun kehon ja syvyyksien välissä kaikenlaisella jos jonkinmoisella toiminnalla. New Age tuli luontaisesti, sekavat ihmissuhteet alitajuisesti ja meikit ja turhanpäiväisyydet he-he-helposti. Se oli tietynlainen juhla-aika korkoineen, koska sen jälkeen jäljellä oli vain kasa toimimattomuuksia, palapeli josta aika varmasti edelleen on hukassa muutama oleellinen palanen.

No päätin uudemman kerran olla rakkauden tyyppi. Sekin oli kivaa aikaa, mutta huomasin nopeasti, että rakkaus on pirun hankala asia. Etenkin jos sen antaa pulputa ja minä en osannut rakastaa. Koska ei minua oltu opetettu, koska ketään ei oltu opetettu. Mitä se rakastaminen on? Oman edun saaminen? Us and them? Illuusiot toisesta ihmisestä? Mielikuvissa harhailu ja todellisuuden astuessa kehiin, viiltävä ja murskaava selkotila!!? Niin. Ei minua oltu opetettu. Ja sitten kävi köpelösti.

Lopputulemaksi tulikin tilanne, jossa kaksijakoisuus sisälläni riehui yötä päivää. Halusin rakastaa jokaista ihmistä, eläintä ja maailman kappaletta juuri niinkuin sielussani tuntui aikojen alussa. Sillon kun puut ja linnut olivat maailmani ja toverini ja ihmiset ansaitsisivat kaiken. Pyöräilin päivät pitkät tai hypin kiveltä toiselle kehitellen mielessäni utopioita  ja järjestellen maailman pahuutta siedettäviin muotteihin. Kehittelin ratkaisuja ahkerasti, ääneen, hiljaa, piirtäen, maalaten, istuen, puhuen. Ja synnyin puhumaan kokoajan, loputtomasti, ikuinen sanojen virta. Hiljaisuus ei metsän syvimmissä uumenissakaan ollut minulle juttu. Niin. Nyt kun minulle on sanottu, että on olemassa olentoja, jotka eivät ansaitse rakkautta ja on olemassa luusereita, hylkiöitä, rumiluksia, sydämenttömiä, sieluttomia, koneistoja, joille ei ole suotavaa suoda lämpimiä ajatuksia ja myötätuntoisia tuntemuksia. Niin nyt kun minulle on sanottu niin, niin minun luontainen pahuuteni on vallan riemastunut. Se on ryöpsähtänyt ihan valloilleen ja minusta on tullut kovin itsekäs. Kai sitä olin jo ihan alun alkaenkin, mutta nyt se on ollut sitä paljon! Olen sokea maailmalle ja itselleni ja nälkäinen rakastamaan itseäni vihani kourissa. Ymmärrättekö miksi kiemurtelen yöt vuoteessani lakanoiden  muuttuessa käärmeiksi kaulani ympärille ja tyynyni, pehmeän tyynyni, muuttuvan betoniksi niskani alla? Tajuatteko, miksi vereni muuttuu lyijyksi hetkittäin ja silmäni rakentelevat stressinpoistokyyneleet puhtaasta surusta ja epätoivosta? Ja pystyttekö tuntemaan sen, kun kaikki on hyvin, mutta silti seinien kiinnikkeet irtoavat ja lyyhistyn alle kuin torakka jääden vähän kitumaankin vielä?

Kaikki johtunee siitä, että minä haluan olla kaikkea kaikille ja eniten jotakin itselleni. Lähinnä rakkausjuttuja, mutta kaikki hokevat, ettei saa rakastaa ja että idealismi tuhoaa maailman. Idealismi on kyllä katala vihulainen ja minun kai tulee kangistua realismin kourissa kylmäksi olennoksi... Vaikka kaikenlaiset asiat ovat erilaisia, idealismittomuus kun ei tarkoita moraalittomuutta tai rakkaudettomuutta. Oi tieto, tule päähäni nyt!

kuvituskuvana minä vähän peilistä kuikkimassa

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Pohjamudat ihon sisäpuolella

Olen miettinyt itsekkyyttä, itsekeskeisyyttä ja narsismia silloin kun on tavattoman hiljaista ja maailma tuntuu vaipuneen pois kaikkialta jättäen jäljelle irvikuvan itsestään. Olen ajatellut ihmisiä, jotka ovat olleet joskus elämässäni ja joita olen silloin ajatellut paljon. Ne tulivat eräänä yönä uneeni ja minä pyysin ja sain anteeksi. Sain palautettua tasapainon siinä unessa ja kävelin alttarille valmiina maailmalle ja uusille asioille. Olen istunut tyhjinä kuorina penkeillä ja sisätiloissa ja välillä koittanut arvailla, mitä hiljaisuus on ja mitä se pitää sisällään.

Olen seuraillut ihmisiä ja heidän liikehdintäänsä ja analysoinut osiin omia mielikuvia ja tuntemuksia sommitellen niitä muiden ihmisten silmissä ja sanoissa. Olen keskustellut syvällisesti ja pinnallisesti ja odotellut sateen alkamista, kirjoittanut ääneen runoja ja tarinoita ja vastaanottanut merkillisiä katselmuksia. En ole kiirehtinyt, mikä on harvinaista ja täysin epätyypillistä minulle. Olen kulkenut kuin kohtalaisesti ohjelmoitu, hivenen alkeellinen robotti ja ihmetellyt omia pohjavirtoja ja niiden mystiseltä tuntuvia polveiluja.

Olen tuntenut kuinka vereni muuttuu lyijyksi ja tunteeni muuttuvat kehokseni kun jalkani ja käteni ovat pelkkää kipua ja jännitystä. Olen katsellut kattoa tai ainoaa valonlähdettä ja koittanut keskellä sumua tarratua ainoaan järkevältä tuntuvaan ajatukseen, vain tyrmätäkseni sen. Ja viimein kun olen nukahtanut ja lopulta herännyt niin aamu ei ole ollut vapaus vaan jatkumo ja heti ensimmäisenä silmäni avatessa vereni on muuttunut lyijyksi ja tunteeni kehokseni.

Olen nukkunut kissa vieressä, vatsan päällä, polvitaipeessa. Se on kehrännyt kun olemme heränneet ja olen tuntenut suurta lohtua ja yhteyttä sen kehräykseen. Me olemme olleet sen kanssa yhtä, kun minä olen ollut pelkkiä ajatuksia ja lyijyä. Ja jotkut hetket ovat olleet hyviä, kuten yöt kaupungilla aina. Taivas, joka on kirkas ja täynnä vapautta ja oranssit valot heijastumassa. Ne ovat edelleen hengityshetkiä ja vaikka me taistelemme itseämme ja toisiamme vastaan, niin silloin taistelut ovat tauoilla. Olen pitänyt niistä hetkistä, kun mieleni on antanut minulle armoa ja olen voinut hengittää kunnolla, kun olen voinut katsella toisen kauneutta juuri sellaisena kuin se on. Toisen mynthonin värisiä silmiä, toisen surumielistä katsetta. Mutta olen miettinyt tapojeni mukaisesti liikaa ja hävittänyt itseni jonnekin sinne polveutuneiden ajatusten viidakkoon. 

Olen ollut taas aika paljon sellaisia masentuneita juttuja.

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Kontufolk

Ylityksiä yli kuoleman, elämän ja kaikenlaisien ihmisyyden ailahtelevien ja heittelehtivien tuntemuksien minä toivoin. Ja siksi minä laitoinkin kaiken lukkoon ja kaltereihin, koska jos toivoo liikaa alkaa ääni väristä ja silmiin tulee palo jota ei katsota kauniina ja innostavana. Huomasin olevani eniten vanki päässäni, joka ei ymmärtänyt selkeätä suomen kieltä, eikä jaksanut yhtäkkiä lukea erilaisten silmien sävyjen syvyyksiä tai ymmärtänyt kuunnella äänen painoja ja etsiä ylityksiä.

Kaikki oli kaunista niin paljon, että poskiini alkoi sattua se hymyileminen. Mitään ei ollut liikaa, vaan juuri sopivasti, enkä kaivannut tai tuntenut puutetta mistään (poislukien eräs asia). Valot tanssivat ihmisten kanssa muttei mitenkään discomaisesti, vaan sillä tavalla kun oltaisiin oltu ladossa jonka lattialankkuja oli kolisutettu miljoonia kertoja muttei koskaan mitenkään discomaisesti. Sillä tavalla, että kehoja ei piinannut seksi tai irstaus, himo tai halukkuus vaan kehot olivat rytmin orjia, silleen hyvästi. Keinui vapautena, joka oli sidottuna musiikkiin. Musiikkiin jota olin kaivannut ja  jossa paistoi raaka valmius, kuin mutakakussa. Siinä ei ollut mitään hiottua, muuta kuin että jokainen sävel oli mietitty ja jokaisessa oli ilmaa ja vapautta särähtää jopa epävireisenä. Poskiin sattui, muttei yhtään liikaa. Me oltiin kanssa antauduttu tanssille ja heiluteltiin ihan hölmöilä pitkiä raajojamme puolilta toisille ja nauraa kikatettiin kuin oltaisiin oltu lapsia. Jonotettiin artistin Stolichnaya pullosta lämpimät ja poikkeuksellisen hyvän makuiset, kaikkien kuolan tahrimat hörpyt ja tuntui kun oltaisiin kaikki, niin artistit kuin riehakkaina heiluvat kuuntelijat, oltu yhtä suurta laavaa joka virtaasi kesäillan sinisessä harmaudessa.

Kun vähän rauhoituttiin ja saatiin posketkin miedompaan hymyyn, me puheltiin toisillemme lempeyksiä ja juteltiin muiden kanssa. Sitten vaelsimme lammen reunaa pitkin kuunnellen säveliä ja istuimme laiturille, joka oli kaikista kauneinta. Lammen ympärillä oli rauha joka näkyi peilikuvapintana heijastaen kauneuden uusiin ulottuvuuksiin. Vastarannalla piemeyden seassa kuin taideteoksena hohti saunamökki, jota ympäröivät värikkäisiin lyhtyihin ja kuppeihin laitetut kynttilät ja valoissa heiluvat kankaat, sekä muut valot myyntikojulla ja hampurilaispisteellä. Ladon musiikki oli niin epäsopivaa tilanteeseen, että kaikessa hulluudessaan meidän oli pakko todeta se parhaimmaksi mahdolliseksi musiikiksi. Ja taivas oli auki pilvistä ja huolista, vapaus oli päällämme anteeksi antavaisena ja rehottavana, kuin kaislikko joka juoksi lammen reunat umpeen. Me puhuimme kirjallisuudesta ja olimme osa sinistä. Saatoin itkeä yhden kyyneleen silkkaa onnea, koska ei tarvinnut pelätä tai huolehtia. Olin kotona, vaikka ympärillä oli paljon erilaisia ja tuntemattomia ihmisiä.

Siirryimme laiturilla koetun kaksinaisen rakkauden ilmentymän jälkeen nuotion ääreen kuulemaan shamaanirummun rytmiä ja katselemaan ihmisiä ja heidän tarinoitaan. Osa oli eksynyt ja he heiluivat humalassa nuotion päällä jopa huolestuttavasti. Osa oli mustasukkaista ja osa vähän liian väsynyttä. Alaston pariskunta seisoi viileydessä näkyvillä ja se oli kaikille ookoo. Nuotion oranssi kai lämmitti heidän ihonsa, vaikka itse palelin villatakkieni uumenissa. Lopulta väsymys oli paljon ja me raahasimme väsyneet luumme piiloon katseilta.

Toinen päivä oli lähes yhtä kaunis, mutta paljon sekavampi. Siihen liittyi kosintoja ja kissanpentuja, unohduksia ja taivas joka yhtäkkiä päätti alkaa kauniiksi. Istuimme pellolla punaviiniä hörppien, minä ja uudet tuttavuudet. Taivas muuttui vaaleanpunaiseksi kun me sukelsimme yli toisiemme suuruuksien ja kerroimme pelottavia asioita. Meillä oli niin paljon asiaa ja juttu kulki niin nopeasti, että omaa vuoroaan sai odottaa, eikä hiljaisuus piinannut kertaakaan. He olivat ihania ihmisiä, me ihastuimme heidän kauneuteen pellolla. Samaan aikaan kun ihmiset joivat autojensa lähellä, pelasivat pelejä ja musiikki kieppui ladolta. Kaikki oli hyvin ja sen jälkeen olimme satumaailmassa. Lopulta nuotiolta palatessa vaelsimme hitaasti sumuisella pellolla kuunnellen ihmisten naurua ja puhuimme zombeista. Päädyimme autoon katsomaan toisiamme ja taivasta, syömään viinirypäleitä ja kietoutumaan rauhaan. Kaikki oli kerta kaikkisen hyvin, vaikka minä en osannut enää rakastaa itseäni saati silloin tuntenut kuka olin. Kaikki oli siihen nähdin paremmin kuin osaisi odottaa.